Uutiset
Tilausjärjestelmä
25.02.2010
Otamme käyttöön uuden tilausjärjestelmän kevään aikana.
Tuotantoon lisää ihmisiä
25.02.2010
Töiden lisääntyessä olemme palkanneet tuotantoon lisää henkilökuntaa. Tällä pyrimme vastaamaan asiakkaidemme toiveisiin ja laatuvaatimuksiin entistä paremmin.
Nimityksiä Redfinassa
25.02.2010
Mikko Vahtera on nimitetty Myyntijohtajaksi 1.1.2010 alkaen. Mikko vastaa Espoon myyntipisteestä ja sen kehittämisestä sekä nimetyistä asiakkuuksista. Jaana Lahdelma on nimitetty Talouspäälliköksi 8.2.2010 alkaen. Sami Nevalainen on pyydetty Partneriksi. Sami vastaa nimetyistä asiakkuuksistaan ja niiden kehittämisestä.
Kasvun vuosi 2009!
03.07.2009
Olemme kasvaneet viime aikoina roimasti niin henkilömäärän kuin toiminnankin osalta. Olemme laadukkaiden digikoneiden lisäksi panostaneet myös perinteiseen painomaailmaan eli offset-painoon. Voimme helposti tarjota suurtenkin painosmäärien töitä ja koska olemme panostaneet myös jälkikäsittelykoneisiin, on työnkulku tehostunut entisestään. Redfina Oy ei ole enää pelkkä painotalo. Palvelumme ovat laajentuneet entisestään ja voimme tarjota asiakkaillemme myös muun muassa erilaisia suunnittelupalveluita, joista voit lukea lisää näiltä uunituoreilta sivuiltamme.

